Viimeisin päivitys 23.11.2008

Tervetuloa kennelini kotisivuille. Rottwoodin kennel sijaitsee Hiidenniemessä, läntisellä Uudellamaalla Lohjalla.

Ensimmäinen Rottwood  -pentue syntyi vuonna 1993. Kantanarttuni oli rwn Springrotin Bianca "Bianca", jolle syntyi vain yksi pentue.

Vuonna 1998 perheeseemme tuli rwn Hotweilers Canina "Nita", joka oli kantanarttuni Biancan pennun pentu. Nitalla jatkoin taas kasvatustyötäni.

Kasvatustyötäni tukemaan olen tuonut rodun kotimaasta Saksasta koiria, sekä käynyt myös useamman kerran Saksassa astuttamassa narttuni.
Mielestäni kasvatustyötä ei voi tehdä vain oman maan rajojen sisäpuolella, vaan sitä on tehtävä yli rajojen. Meillähän on vain yksi oikea rotumääritelmä rottweilerille, asuttiin sitten Suomessa tai toisella puolella maapalloa.
Ja vaikka rottweilerilla harrastetaankin mitä lajia tahansa, niin koirien on oltava rotumääritelmän mukaisia!
Mielestäni rottweileriin pätee niin luonteen kuin ulkomuodonkin osalta vanha sanonta VAKAA, VANKKA, VARMA.

Kuulun jäsenenä seuraaviin koirayhdistyksiin: Suomen Kennelliitto ry, Suomen Rottweileryhdistys ry, ADRK (Saksan rottweileryhdistys) ja Suomen Koirankasvattajat SUKOKA ry.

Sivuiltani löydät tietoja kasvateistani sekä perheemme koirista.
Niillä sivuilla joilla ei ole erillistä takaisin -painiketta, käytä selainohjelmasi painiketta.


YHTEYSTIEDOT:
Monika Forssell
Maurilantie 23
08500 LOHJA
puh. 0400-83 83 74
mail: monika(at)rottwood.com

rwu Rottwood Dasko 4 kk iässä